Päivän ohjelmassa oli pyörälenkki Nordseterin ja Sjusjøenin tunturialueella. Alkuun piti polkea 17 km ja 800 nousumetriä ylämäkeen, jotta Mj&osalsh;san rannasta pääsi tunturiin. Ylhäällä oli tosi viileä, tuulinen ja sateinenkin keli. Illan kruunasi komea auringonlasku Mjøsan rannalla Lillehammerin leirintäalueella. Monta hienoa auringonlaskua on siellä nähty, mutta tämä oli yksi komeimmista.

Lillehammer

Storgate, Lillehammerin kuuluisa kävelykatu

Auringonlasku Mjøsan rannassa, Lillehammerin leirintäalueella

En tiedä, millainen Lillehammer oli ennen niitä kuuluisia sanoja "Decision is ... Lillehammer", olen ollut täällä ensimmäisen kerran 1992 eli pari vuotta ennen kisoja. Ennen kisoja ja pitkään niiden jälkeen tuntui, että tämä paikka elää vain niillä kisoilla. Esim. Storgate-kävelykadun joka toisessa, ellei jokaisessa, liikkeessä myytiin jotain Lillehammerin olympialaisiin liittyvää.

Toisin on tänä päivänä, 14 vuoden takaiset kisat eivät juuri näy enää katukuvassa. Oikeastaan ainut merkki nimenomaan katukuvassa on muutamat viitat Olympiaparkeniin, alueelle, jossa on mm. Håkons Hall -jäähalli ja siellä olympiamuseo.

Kuinka paljon Lillehammer kuitenkin elää yhä kisoilla? Sitä on vaikea sanoa, mutta kyllä varmaan monella tänne ensimmäistä kertaa tulevalla on vielä kisat mielessä, ainakin niiden ansiosta Lillehammer on tunnettu. Se ei tietysti riitä, jos on joskus kisat järjestänyt, mutta ei ole mitään muuta annettavaa.

Niin tai näin, Lillehammer on edelleen kokoonsa nähden todella vilkas paikka. Tänään iltapäivällä Storgate-kävelykadulla oli tungokseen saakka porukkaa, paljon pieniä kauppoja ja paljon myyntikojuja kadulla. Toinen, jo aiemmin mainittu paikka on Strandtorget-ostoskeskus E6-tien varressa Mjøsan rannassa. Siellä on aina vilkasta, viime perjantaina iltapäivällä lähes kaikki 1000 parkkipaikaa olivat täynnä.

Lillehammerissa siis on vilkas kävelykatu. Mitä muuta? Kaupungin ykkösnähtävyydet ovat ilman muuta Maihaugen ja Norges Olympiske Museum, kummassakin olen käynyt pari kertaa, en nyt tällä reissulla. Kaikenlaista muutakin pientä on ja merkittävää on se, että muutaman kymmenen kilometrin säteellä on enemmänkin nähtävää.

Maihaugen on ulkoilmamuseo, joka esittelee erittäin kattavasti Gudbransdalenin elämää ja rakennustyylejä vuosien varrelta. Norjan maantiedettä vähemmän tunteville tiedoksi, että Gudbransdalen on Lillehammerista pohjoiseen lähtevä pitkä laakso. Norges Olympiske Museum taas on Pohjois-Euroopan ainoa olympiamuseo, joka esittelee laajasti koko olympialaisten historiaa. Toki sieltä löytyy omat osastonsa Lillehammerin omille kisoille ja norjalaisille urheilijoille. Myös kansainvälisen olympiakomitean oman olympiamuseon Lausannessa Sveitsissä nähneenä voin kyllä sanoa, että tämän Lillehammerin museon ei tarvitse yhtään hävetä vertailussa Lausannen museoon.

Vaikka Gjøvik on Skibladner-siipirataslaivan kotisatama, käy se täällä Lillehammerissakin kolme kertaa viikossa ja on täällä merkittävä nähtävyys. Aikaisemmassa jutussa jäi mainitsematta, että Skibladner, joka siis on maailman vanhin yhä säännöllisessä reittiliikenteessä oleva siipirataslaiva, on rakennettu vuonna 1856 eli on 152 vuotta vanha. Sveitsissä Thunersee järvellä oli, ja on edelleen, myös vastaava laiva, mutta se oli niinkin uusi kuin vuodelta 1906.

Tämä nyt ei ole varsinainen nähtävyys, mutta Lillehammerissa ilmestyy kuusi kertaa viikossa sanomalehti Gudbransdølen Dagningen, GD, josta on menossa 171. vuosikerta. Yhtään en tiedä, miten kauan sanomalehtiä ylipäänsä on ilmestynyt, mutta tuskinpa nyt hirmuisen paljon löytyy sellaisia, jotka olisivat yhtäjaksoisesti ilmestyneet 171 vuotta.

Niin, ja onhan kaikille hiihdon harrastajille tuttu Swix täältä Lillehammerista, vaikka ei sekään toki mikään nähtävyys ole.

Tilastoja
Aina on kiva tehdä tilastoja, vaikka ei niistä suurta tiedettä usein synnykkään. Ja onhan tästä tullut jo melkein perinne näillä kesäreissuilla.

Tällä kertaa ei ole lintuja eikä eläimiä listattuna kuten aikaisemmin on ollut. Lintuja, eläimiä ja kukkia on nähty ja kuvattu, kukkia erityisesti. Lintukuvista on jäänyt mieleen erityisesti yksi: Mjøsan rannassa Gjøvikissä olin kuvaamassa Skibladner-siipirataslaivaa, kun keksin mennä kuvaamaan tolpan nokassa istunutta tiiraa. Sepä otti hyökkäsi päälle, oli ilmeisesti pesä lähellä, kuvassa lintu näkyy aivan kuvan yläreunassa, kun jouduin vetämään pään äkkiä alas.

Tilastoissa on vertailuna luvut Wengenistä 2006 (3 vko) ja Zermattista 2007 (2 vko). Tämä reissuhan kesti tai kestää 15 pv täällä "perillä". Suunnistus on tämän reissun osalta laskettu patikoinniksi, vaikka kyllä siinä ihan oikeasti piti juosta.

Patikointia 124km (Wengen 252km / Zermatt 128km), jossa oli nousua 10.0km (19.4km / 12.8km), aikaa kului 44 tuntia (Zermatt 44 tuntia). Lisäksi pyöräilyä 258km, jossa oli nousua 3,3km ja aikaa kului 12.20. Yhteensä siis 382km, nousua 13.3km ja aikaa 56 tuntia. Polarin mittari näytti kalorikulutukseksi 33 000 kcal (Wengen 32 000 / Zermatt 29 000). Suurin korkeus oli 2469m (3650m / 3414m).

Isoimpana erona Norjan ja Sveitsin reissujen välillä on ollut se, että täällä joka ainoa noustu metri on myös laskeuduttu omin jaloin. Sveitsissähän alas tultiin useinmiten junalla tai hissillä.

Kuvia otettu 635 (Wengen 1302 / Zermatt 949).

Sveitsin ja Norjan vertailu on vaikeaa, tai vertailu ei ole, mutta arviointi, kumpi on parempi lomareissun kohde. Sveitsissä voi hyvin asua yhdessä paikassa jopa useamman viikon, patikoitavaa riittää hyvin, koska alueella voi aina liikkua junilla, hisseillä ja busseilla. Norjassa voisi patikoitavaa löytyä noin viikoksi, ainakin Strynissä voisi aluetta hyvin laajentaa käyttämällä busseja.

Sveitsissä pääsee alas (tai ylös) junalla tai hissillä, Norjassa on tultava kävellen. Norjassa ollaan toisaalta enemmän luonnossa, kun hissejä ja laskettelurinteitä ei ole. Se, että liikkuu tarpeen mukaan paikasta toiseen uusille alueille, on tavallaan luonnollista täällä Norjassa, mutta yhtä hyvin sen voi tehdä Sveitsissä.

Sveitsissä ei ole mitään sellaista (luonnossa siis) mitä Norjassa ei olisi. Norjassa taas on vuonot, Sveitsissä ei. Sveitsin alppiniityillä on huomattavasti enemmän ja värikkäämpiä kukkia kuin Norjan vuorilla.

Sykkelfjelltur

Kaikki suot olivat valkoisenaan tupasvillaa

Melsjøen

Reissun viimeinen lenkki oli yhdistetty pyörälenkki ja fjelltur eli siis pyöräilyä tunturissa. Täällä on aivan mahtavat maastot pyöräilyyn ylhäällä tunturissa. Koska mökkejä on valtavasti, löytyy myös kattava, hyväkuntoinen tieverkosto. Valtavasti tarkoittaa sitä, että Sjusjøenin Nordseterin alueella niitä on useita tuhansia.

Ainoa ongelma on, että Mjøsa on 122 metrissä, leirintäalue sen rannalla, ja tunturialue keskimäärin 900 metrin korkeudessa. Oli siinä ajamista. Ensimmäiset 17km Nordseterin yläpuolelle 900 metriin kestivät reilun puolitoista tuntia, oli loivaa, jyrkempää ja jyrkkää. Hikihän siinä tuli, mutta ylhäällä piti sitten vetää vaatetta enemmänkin päälle, oli tuulta ja lämpötila alle +10 ja välillä vähän satoikin.

Lenkki kiersi hienoja tunturiteitä Nordseteristä Melsjøenin, Elgåsenin ja Storåsenin kautta Sjusjøeniin vohvelikahveille paikalliseen Kaffestovaan. Paljon oli tuttuja paikkoja Sjusjøenin hiihtolenkeiltä. Sjusjøenistä Mesnaliin ei sitten tarvinnut juuri polkea, 300 metriä alas ei kauan kestänyt. Mesnalista Brøttumin kautta takaisin Lillehammeriin ei sitten mitään mahdottoman suuria yksittäisiä laskuja ollut, vaikka lähes 400 metriä laskua olikin, matkaakin oli parikymmentä kilometriä. Lenkille tuli mittaa 67km ja nousua 1200 metriä.

Ostehøvelen 83 år
Vuonna 1925 puuseppä Thor Bjørklundille Lillehammerista myönnettiin Norjan kuningaskunnan (Kungeriket Norge) patentti nro 43 377 veitsestä, jolla voi leikata juustoa. Juustohöylä oli syntynyt. Juustohöylälle haettiin patentti kaikkiaan 14:ssä Euroopan maassa.

Kaikki sai alkunsa siitä, että Bjørklund koki hankalaksi paikallisen ruskean juuston (brunost) leikkaamiseen. Lopullinen idea syntyi puusepän perustyökalusta höylästä. Koska sopivasta materiaalista oli pulaa 1920-luvulla, ensimmäiseen prototyyppin valmistamiseen käytettiin raaka-aineena perheen kattilaa.

Vielä tänäkin päivänä lillehammerilainen Thor Bjørklund & Sønner AS valmistaa 400 000 juustohöylää vuodessa. Niistä 65% menee vientiin.

Sellainen oli juustohöylän tarina. Lähteenä 13.7. Dagbladetin koko aukeaman artikkeli.

Siitä, miten juustohöylä ja Lillehammerin olympiakisat liittyvät toisiinsa, taitaa löytyä tietoa tämän palstan osiosta Wengen 2006.