Nousu lähes vuonon rannasta (40 m) Skålan huipulle (1848 m) on suurin nousu, joka Norjasta ja Pohjois-Euroopasta löytyy. Skålan huipulle on rakennettu jo vuonna 1891 suuri kivinen pyöreä kaksikeroksinen torni, joka tänä päivänä toimii Bergens Turlagin hyttenä. Maisema vaihtuu matkan aikana pelloista ja laitumista kuusikoksi, reheväksi lehtimetsäksi, pensaikkoiseksi lammaslaitumeksi, varvikoksi ja tunturinummeksi ja lopulta karuksi lumen ympäröimäksi kivikoksi.

Skålatårnet

Skålatårnet

Lehmiä laitumella

Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea, norj. revebjelle)

Lampaita Fossdølan varressa

Vesleskåla (1238 m), takana Innvikfjorden

Jääleinikkejä (Ranunculus glacialis, norj. issoleie)

Polkua 1700 metrissä, takana Innvikfjorden

Joku on muinoin saanut idean rakentaa torni 1848m korkean Skålan huipulle. Idea toteutettiin 1800 luvun lopulla ja Skålatårnet valmistui 117 vuotta sitten eli vuonna 1891. Eikä se ole mikä tahansa pytinki vaan lähes 10 metriä halkaisijaltaan oleva pyöreä, kaksikerroksinen rakennus. Kivestä tehty, mutta kiviähän siellä ylhäällä riittää. Voi vain kuvitella, minkälainen työ se on ollut rakentaa. Ei ole ollut helikoptereita kuskaamassa tavaraa ja rakennusmiehiä ylös. Nykyisin Skålatårnet on Bergens Turlagin selvbetjentehytte (tarkoittaa sitä, että yöpyjille hyllystä löytyy ruoka-aineksia ruoanlaittoa varten, maksua vastaan tietenkin).

Esipuheesta varmaan jo kaikki arvaavat, että tänään kiipesin Skålalle. Aamu oli samanlainen kuin muutkin aamut viime päivinä eli aurinko paistoi. Tällä kertaa aurinko herätti klo 8, kun teltassa oli +35 lämmintä. Vielä tämä päivä olisi ennusteitten mukaan hellepäivä, joten ei ollut paha, että sai edes vähän matkaa alussa kulkea vähemmän kuumassa kelissä, viileää se ei ollut aamullakaan.

Polku lähtee muutaman sadan metrin päästä Tjugenin leirintäalueesta. Lähtö on siis noin 40 metriä merenpinnan yläpuolella eli noustavaa tulee aika tarkkaan 1800m. Nousu Skålalle on tiettävästi suurin yhtäjaksoinen nousu mitä Norjasta löytyy, esim. Spiterstulenista Galdhøpiggenille on "vain" vajaa 1400m. Eikä Alpeiltakaan ihan helposti löydy polkua, joka nousisi tuon 1800 metriä. Vuorikiipeily on asia erikseen. Kyllä sieltä löytyy suurempiakin korkeuseroja, mutta ei kovin helposti. Esim. Jungfraun lähellä Lauterbrunnenista Schilthornin huippulle tulee nousua 2300m.

Kun lähtee lähes vuonon rannasta ja päätyy 8 km kävelyn jälkeen 1.8 km ylemmäs jäätikön reunaan, voi kuvitella, että maisema ja kasvillisuus muuttuvat aika lailla. Ihan alku on peltoa ja laidunta, sitten noustaan pitkän matkaa vanhassa istutuskuusikossa. Kuusikon jälkeen tulee vyöhyke rehevää ja kosteaa lehtimetsää, jossa kasvaa paljon metrisiä saniaisia. Kun iltapäivällä oli lämmintä +29, tällä alueella tunne ja tuoksu oli kuin kasvihuoneessa. Tälle korkudelle saakka, noin 500m, kasvoi todella komeita isoja kukkia, rohtosormustinkukkia (Digitalis purpurea, norj. revebjelle).

Vähitellen puut muutuivat pensaiksi ja välissä oli ruohikkoa, lampaita laidunsi. Isoja violetteja lehtoukonhattuja (Aconitum lycoctonum, norj. tyrihjelm) kasvoi siellä täällä. Pensaikkokin harveni nopeasti Fossdøla-joen ylityksen jälkeen. Reiluun 1000 metriin saakka kasvoi pieniä varpuja sun muuta ja kaikki oli vielä vihreää. Reilussa 1100 metrissä, pienen, vielä osin jään peitossa olevan Skålavatnet-järven kohdalla maasto muuttuu pelkäksi kivikoksi. Nyt kun lunta on vielä paljon, maisema tästä ylös päin oli pelkkää kivikkoa ja lunta. Ylempänä siellä, missä lumi oli sulanut, kasvoi paikoin jääleinikkejä.

Sen jälkeen, kun metsä loppuu, koko ajan on komea näköala Nordfjord-vuonolle. Ehkä erityisen komea se on ylhäältä lumen keskeltä katsottuna. Huipulta näkee hyvin Jostedalsbreeniin jäätikköä, joka on manner-Euroopan suurin. Skålakin kuuluu Josatedalsbreenin kansallispuistoon (Jostedalsbreen nasjonalpark).

Olosuhteet olivat siinä mielessä hyvät, että noustessa ei tarvinnut koko aikaa kulkea lumessa 1100 metristä alkaen ja vastaavasti alas tullessa pääsi kulkemaan koko matkan lumessa. Lämmintä oli ja tuulta hyvin vähän. Jopa huipulla tarkeni istua ja syödä eväitä shortseissa ja T-paidassa.

Aina elokuun puolivälissä, kun kaikki lumi polulta on sulanut, järjestetään tapahtuma nimeltä "Skåla opp". Tarkotuksena on yksinkertaisesta juosta huipulle niin nopeasti kuin pääsee, siis 8 km ja 1800 m nousua. Juosta siinä kivikossa. Ja juostuhan siinä on, kun reittiennätys on alta 1.10, vertailun vuoksi minä kävelin sinne vajaassa neljässä tunnissa. Ja alaskin pitää tulla omin voimin, ei ole helikopterikuljetusta, aikaa ei kyllä sentään oteta alas päin. Kyllähän tuo kisa aika kauhea on.

Navigaattori, osa n
Navigaattorilla, tai tässä tapauksessa puhelimen kartoilla ja reittihaulla, voi kokeilla kaikenlaista ja samalla tarkistaa kartasta, pitääkö paikkansa sinne päinkään.

€sken selvisi sekin, miksi viime sunnuntaina tänne päin ajellessa Moelvin ja Dokkan välillä oli yksi 20 km pätkä todella surkeakuntoista ja hidasta tietä, kun joskus vuosia sitten saman välin ajaneena en sellaista muistanut. No, navigaattoripa oli ohjannut ko. kärrypolulle sen sijaan, että olisi opastanut ajamaan muutamaa kilometriä pidemmän matkan hyväkuntoisia Rv 249 ja Rv 250. No, tulipa nähtyä sekin kärrypolku ja autokin säilyi ehjänä niissä montuissa.

Jo aiemmin mainitun Gamle Strynefjellveienin mutkaisen soratien lisäksi navigaattori on erityisen tykästynyt Gudbrandsdalenin Solsideveieneihin, Baksideveieneihin ja ties mihin. Siellä menee usein joku ikivanha kärrypolku vastakkaista laakson reunaa kuin päätie. Pyöräilijöille ne ovat hyviä vähäisen liikenteen takia, mutta navigaattori ohjaa myös autoilijoita niille.

Nyt löytyi uusi hauska "ominaisuus". Karttaohjelma tarjoaa GPS-sijainnin tai muun paikan läheltä erilaisia palveluita, kuten vaikka majoitusta, kauppoja, ravintoloita jne. Osoite löytyy, etäisyys ko. sijaintipaikasta ja joskus jopa puhelinnumero. Jo talvella Mayrhofenissa Itävallassa kokeilin ko. hakua E51-puhelimessa. Ihmettelin silloin, miten Innsbruckissa olevaan kauppaan voi olla niin lyhyt matka. Nyt huomasin, että etäisyydet ovatkin linnuntietä, mikä ei ole kovin käyttökelpoista.

Valitsin paikaksi Breheimsenterin, Jostedalsbreenin kansallispuiston opastuskeskuksen Nigardissa, Lusterin kunnassa. No, kokeilin hakea lähimpiä leirintäalueita. Tarjolla oli mm. tämä Tjugen Camping täällä Loenissa, matkaa 33 km. Siinä vaan on välissä 20 km leveä ja pari kilometriä korkea Jostedalsbreenin jäätikkö. Ei muuta kuin jääraudat kenkiin, hakku käteen ja menoksi. Niin, kun navigaattorin laittaa laskemaan nopeimman reitin ko. välille, matkaksi tulee tietä pitkin 188 km ja se tuntuu varsin uskottavalta.

Juttu on sopiva päättää tähän: Pyysin karttaohjelmaa kertomaan GPS-sijaintia (Tjugen, Loen) lähimmän metroaseman, kun sellainenkin valinta valikoista löytyy. Se on tuossa parin kilometrin päässä Loenin kylällä, seuraava on Strynissä. Että sellainen tapaus...