O-landin viimeinen kisa järjestettiin Austlidin ampumahiihtostadionilla Gausdalissa, Skeikamppen-vuoren juurella. Maasto oli harvaa kuusikkoa, paju- ja katajapuskia kasvaavaa varsin avointa tunturimaastoa. Avosoita oli paljon. Sadekuuro ei osunut tänäänkään kohdalle, vaikka pilvet ennen kisaa olivatkin tosi uhkaavat ja muutaman kilometrin päässä satoi. Kisan jälkeen ajoin Lillehammeriin, kerta oli jo 13.

O-land tredje løp

Maalialue Austlidin ampuhiihtostadionilla

Skeikampen

Kilpailukeskus (norj. samlingsplass)

Rastit 2-4 (kartta: Vesleseter, Gausdal, Rudsbygd IL)

Rastit 1 ja 5-7 (kartta: Vesleseter, Gausdal, Rudsbygd IL)

Lähellä satoi, mutta ei ihan kilpailukeskuksessa

Kisapaita ja yhteiskisan voittopalkinto

Tänään maisema kisapaikalla muuttui tyystin toisenlaiseksi. Ajettiin Skei i Gausdalin hiihtokeskukseen aivan Skeikampen-vuoren juurelle ja siitä vielä muutama kilometri ylös Austlid Fjellstuelle. Kilpailukeskus oli 825 metrin korkeudessa Austlidin ampumahiihtostadionilla. Maisema oli harvaa metsää, kuusta pääasiassa, avointa aluetta ja suota erityisesti. Skeikampen näkyi hyvin kilpailukeskuksesta.

Maasto oli sitä samaa kuin äsken kuvattu, lisäksi oli muutama järvi. Lähtöön oli tällä kertaa peräti 2 km, kierrettiin alueen isoimman järven Veslesetervatnetin toiselle puolelle. Maaston alin paikka oli juuri Veslestervatnet, 806m ja minun ratani ylin kohta 925m.

Sitten se alkoi. Rasteja oli tänään vain yhdeksän vajaan kuuden kilometrin matkalla eli oli tiedossa vanhan hyvän ajan suunnistusta. Ykköselle oli heti nousua 50 m, kävellä piti monessakin paikassa, oli sen verran jyrkkää. Yritin mennä tarkasti rastille, 4.22 on toisaalta reilu etumatka, toisaalta sen saa kyllä äkkiä kulumaan. Rasti löytyi.

Kakkoselle oli ensimmäinen pitkä väli. Kuvittelin, että avosuot ja maasto muutenkin olisi niin nopeakulkuista ettei kannattaisi kiertää teitä tai polkuja. Valitsin suoran reitin, jossa tosin pääsi puolisen kilometriä juoksemaan (märkää ja pehmeää) latupohjaa. Tarjolla olisi ollut vaihtoehto mennä heti suoraan alas tielle ja juosta iso osa välistä tietä ja polkua. Rasti onneksi löytyi ongelmitta.

Kakkoselle päästyä oli selvää, että maasto on avointa ja sinällään helppoa juosta, mutta pohja on märkää ja pehmeää, siellä täällä joutuu pujottelmaan varvikossa tai polvenkorkuisessa pajukossa tai katajikossa. Pahimmat paikat on merkitty karttaan vihreällä pystyviivoituksella, mutta eihän niitä kaikkia pajukoita tietenkään voi merkitä.

Kolmonen ja nelonen löytyivät helposti. Sitten tuli pisin väli, noin 1.5 km. Alku on selvää, suolle, kannaksen yli toiselle suolle. Sitten piti valita, kummalta puolelta pari järveä (Abbortjerna) kiertää. Tai kuuluttaja kyllä vitsaili aamulla kertoessaan lähtöön olevan kaksi kilometriä ja että se on Veslestervatnetin toisella puolella, että on kolme vaihtoehtoa: kiertää vasemmalta, kiertää oikealta tai uida suoraan. Olin ajatellut kiertää oikealta reittiä, joka olisi vaikeampi suunnistaa, mutta ehkä hiukan nopeampi. Vaihdan viime hetkellä vasemmalta kiertävään reittiin, jossa mennään latupohjia ja polkuja, viimeiset 200m on siten hitaampaa. Suoraan rastille.

Kolmoselta viitoselle oli reilusti enemmän alamäkeä kuin ylämäkeä. Kuutoselle sitten taas rykäistään 35-metrinen nousu ylös. Vaikka nousu on suht loiva, varvikko, pajukko ja pehmeä pohja tekevät siitä raskaan. Rasti löytyy. Tässä vaiheessa, kun jäljellä on kolme rastia, eivätkä ne näytä erityisen vaikeilta, alan uskoa, että voitto tulee.

Seiskalle iso alamäki suolle, rasti löytyy suon takaa helposti. Kasille voi kiertää tien kautta, mutta nousua tulisi 25m ja rastille tulo olisi vaikea. Päätän kiertää Veslesetervatnetin rantasoiden kautta, rastille on sitä kautta tosi helppo tulla. Tuntuu kyllä, että suojuoksu saisi jo vähitellen riittää.

Viimeinen väli. Sekoonnun alkuun kauheaan pajukko-katajikkoon, onhan se karttaan merkitty, mutta huomaamatta jäi. Pieni risukkokin osuu kohdalle, ainoa koko matkalla eli kyllä niitä risuttomiakin maastoja yhä on olemassa. Reilu 100m ennen rastia sekoan mökeissä ja mökkiteissä ja päädyn melkein maaliin ja sieltä sitten takaisin viimeiselle rastille. Aikaa menee varmaan hyvinkin toista minuuttia (väliaikojen perusteella 1.30), en kuitenkaan hermostu yhtään siitä, että joku tulisi ohi. Tai no, kaipa tuo ylimääräinen kierros kuitenkin syntyi siitä, että ajatteli jotain muuta kuin suunnistamista. Sellaista se suunnistus on, että jos ajatus karkaa väärään asiaan, erittäin todennäköisesti siitä syntyy pummi.

Maaliviitoituksella kuuluttajakin kertoo, että ensimmäisenä tullaan. Myöhemmin sitten selviää, että eroa tuli lisää 2.55 Toten-Trollin kaveriin, kun sitä eilen tuli 3.00 ja ensimmäisenä päivänä 1.22.

Kun Suomessa ns. pääsarja on H/D21 (jos joku ei-suunnistaja vielä tässä vaiheessa lukee tätä, niin pohjoismaissa H eli herre tarkoittaa miesten sarjaa ja D eli dame naisten), Norjassa se näissä pienemmissä kisoissa (kretsløp) on joko H/D19 tai H/D17, O-landissa se oli H/D17. Kyllä siinä nuoret 17-20-vuotiaat joutuvat todella kovaan seuraan, kun joutuvat juoksemaan, tai saavat juosta, miten kukin sen haluaa ottaa, aikuisten, jopa huippujen kanssa samassa sarjassa. O-landin naisten sarjan esim. voitti Bækkelagets SK:n Betty Ann Bjerkreim Nilsen, joka on maajoukkuetason urheilija sekä suunnistuksessa että hiihdossa (mm. nuorten maailmanmestaruus kummassakin lajissa), eli taso näissä pinemmissäkin kisoissakin voi olla todella kova. Lisäksi täällä ei ollut tarjolla mitään lyhyempää vaihtoehtoa (vähän isommissa kisoissa on pitkä ja vaikea AL eli A-lang ja lyhyt ja vaikea AK eli A-kort, B- tai C-sarjoja täällä ei ole niin kuin Suomessa).

Kun nuoret juoksevat pääsarjassa, voikin kysyä, olisiko myös oma sarjani H35 (ja D35 vastaavasti) pitänyt yhdistää samaan H17-pääsarjaan. Osanottajia oli kuitenkin niin vähän, perjantaina juoksi vain viisi, eilen putosi yksi pois ja tänään lähti lopulta vain kaksi matkaan. No, hyvä kun sarja oli, muuten olisi hieno kisa jäänyt kokematta. On nimittäin ihan eri asia, absoluuttisesta tasosta riippumatta, kilpailla sellaisessa sarjassa, jossa hyvänä päivänä voi voittaa ja huonona olla viimeinen, kuin että hyvänä päivänä voi olla kolmanneksi viimeinen ja huonona viimeinen. Kato yhteistuloksen saaneista oli kyllä kova muissakin sarjoissa, kun H17-pääsarjassa yhteistuloksen sai vain neljä kilpailijaa.

Nuorien ja ikämiesten erona on kuitenkin paitsi tietysti ikä, myös se, että nuoret, tai osa nuorista, ovat tavoittelemassa huippua ja silloin voi olla oikeinkin hyvä, että ei voita liian paljon liian nuorena. Toisaalta, miten ne nuoret, jotka eivät yritä huipulle, pysyvät mukana. Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole oikeaa vastausta, muutenhan Suomen ja Norjan kilpailusysteemit olisivat samanlaiset.

Tämän vuoden O-land keräsi noin 300 osaanottajaa, mikä oli kuulemma tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Väki oli pääosin paikallisista seuroista, taisin olla ainoa ulkomaalainen, joten ulkomaalaisten edustaminen tuli kunnialla täytettyä ja kolme palkintoa neljästä mahdollisesta hoidettua kotiin. Ja se neljäskin jäi kolmen sekunnin päähän.

Kun perjantaina satoi ennen kisaa ja sen jälkeen, muina päivinä oli poutaa hyvinkin uhkaavista pilvistä ja ympäristön sadekuuroista huolimatta.

Tilbake til Lillehammer
Voin kai oikeutetusti sanoa "tilbake til Lillehammer", tämä on nimittäin minulle laskujeni mukaan jo 12. kerta näissä maisemissa. Kuusi kertaa niistä on talvella ja niistä kuudesta neljä pääosin 20 km päässä Sjusjøenissä. Enkä ihan ensimmäistä kertaa myöskään pystyttänyt telttaa Lillehammerin leirintäalueelle Mjøsa-järven rantaan. Lillehammerista lisää huomenna.

Myöhäisempi tarkistuslaskenta on osoittanut, että tämä oli jo 13. eikä 12. kerta Lillehammerissa. Lisäksi useammallakin reissulla käyntejä Lillehammerissa on ollut kaksi erillistä. Teltta pystytettiin Lillehammerin leirintäalueelle tänä vuonna seitsemättä kertaa.