1400-metrisen Kyrkjenibban huipulta näkyy yhdessä suunnassa Strynevatnet, toisessa Strynin kylä Innvikfjorden-vuonon rannassa ja kolmannessa Euroopan syvin järvi, 514 m syvä Hornindalsvatn. Polun varrelta löytyi kaunis Skorsæter, paljon kauniita kukkia ja reissun ensimmäinen riekko. Lunta täällä oli nousureitillä 1050 metristä alkaen ja laskeutumisreitillä 900 metriin saakka.

Kyrkjenibba

Strynevatnet

Skorsætra

Siniyökönlehti (Pinguicula vulgaris, norj. tettegras)

Ketunlieko (Huperzia selago, norj. lusegras)

Kiiruna (norj. fjellrype)

Strynevatnet Kyrkjenibban huipulta

Stryn Kyrkjenibban huipulta

Aamulla oli vaihteeksi pilvistä, pilvet olivat kyllä korkealla eli vuoret näkyivät hyvin. Lämmintä oli kuitenkin lähes +20, vaikka aurinko ei paistanut. Päivä alkoi pyöräilyllä Garlidiin, josta alkaa polku Kyrkjenibballe (1400 m). Matkaa ei ollut kuin 4 km, mutta aikaa siihen meni 25 min. 2.5 km oli Stryniin menevää maantietä, 1.5 km soratietä, jossa oli nousua 170 m. Ei siinä oikein järkeä ollut, pienimmällä vaihteella pääsi hädin tuskin 5 km/h, kun selässä oli vielä painava reppu. No, alas pääsisi ainakin mukavasti.

Alkuun noustiin metsätietä varsin jyrkästi. En huomannut viittaa, missä reitti kääntyi pois tieltä. Jatkoin tien päähän ja sieltä sujuvasti lampaiden polkuja, vähän ihmettelin, kun reitin oli kuitenkin sanottu olevan merkitty. No, jossain vaiheessa totuus paljastui, kun piti kaivaa kartta esiin. Olin ihan väärässä paikassa, tai no en ihan, oikeaan suuntaan olin mennyt, mutta olin lopulta reilu 50 metriä polkua ylempänä ja oli pakko laskeutua alas. Reitti oli hyvin merkitty, ainoastaan sen yhden kohdan olisi voinut merkata paremmin. Tämä reitti saisi jo 4 pistettä asteikolla 1-5.

Suunnilleen puurajalla, noin 650 metrissä oli Skorsætra, oikein tyypillinen seter ja hyvässä kunnossa pidetty. Seter, tai nynorskiksi sæter, on siis paikka, johon ennen noustiin laaksosta lampaiden ja lehmien kanssa kesäksi asumaan, karjalla oli siellä hyvät olosuhteet laiduntaa. Usein laaksosta, tai alempaa rinteeltä, löytyy vastaavan niminen maatila. Niin tässäkin tapauksessa, löytyy Skor ja Skorsætra. Lampaita siellä oli, muuten seterit ovat kesämökkikäytössä, jos niitä vaan on pidetty kunnossa.

Vaikka oltiin jo noustu 650 m ja jäljellä oli 750 m, varsinainen nousu alkoi vasta Skorsæterin jälkeen. 1000 metriin saakka oli jyrkkää nousua Gjørvaakslalle. Matkalla löytyi yksi kukkiva lakka (norj. molte). Muutama jo aiemmin nähty kukka tuli kuvatuksi ja tunnistetuksi, mm. siniyökönlehti (Pinguicula vulgaris, norj. tettegras), ruohokannukka (Cornus suecica, norj. skrubbær), tähtirikko (Saxifraga stellaris, norj. stjernesildre) ja ketunlieko (Huperzia selago, norj. lusegras). Kurjenkanerva (norj. blålyng) oli taas runsas 700-1000 metrissä. Jotunheimenissa niin runsasta tunturikohokkia (fjellsmelle) ei ollut ollenkaan. Mustikoita oli paljon, alempana jo kypsiäkin.

Tälle reissulle uusia lintuja olivat kiiruna (fjellrype) ja pulmunen (snøspurv). Kiiruna oli niin lähellä, vain muutaman metrin päässä, juuri lumirajan alapuolella reilussa 1000 metrissä, että sain siitä kuviakin. Täällä on pulmusia, Alpeilla lumivarpusia, kovin ovat samanoloisia lintuja.

Lumi siis alkoi 1050 metristä, tällä kertaa lumessa tarpomista riitti 350 korkeusmetriä. Alku oli vähän samanlaista lumikenttää kuin Glittertindillä eli maisema ei oikein vaihtunut. Viimeinen sata metriä olikin sitten jyrkempää ja samalla alkoi näkyä komeita maisemiakin. Juuri ennen huippua aurinkokin alkoi paistaa, pilvepeite oli sen verran rakoillut.

Kaikkein hienoin näkymä oli Strynevatnetille. Toisessa suunnassa näkyi kaukana Nordfjord-vuonoa, lähempänä sitä toki näkyi heti Strynin kylältä alkaen, Stryn näkyi myös hyvin laakson pohjalla ja vuonon pohjukassa. Myös Hornindalsvatn näkyi, sehän on Euroopan syvin järvi, 514 m.

Alas päin pääsi taas melkoista vauhtia, laskeudun vähän suorempaa reittiä jyrkkää lumirinnettä niin alas kuin lunta riitti. Lasku huipulta 1400 metristä lumikentän alareunaan vähän alle 900 metriin vei vain 17 minuuttia. Vastaava matka ylöspäin vei tunnin. Loppumatka olikin sitten helpohkoa kävelyä loivaan, välillä vähän jyrkempäänkin alamäkeen aina 200 metrin korkeudessa odottavalle pyörälle. Alamäki oli vähän turhankin jyrkkä tulla pyörällä, mutta taatusti helpompi kuin kävellen. Kun aamulla pyöräilyyn meni 25 min, takaisin tullessa meni vain 10 minuuttia.

Alas tullessa aurinko oli ruvennut paistamaan enemmän osaa ajasta kuin oli pilvessä. Illalla aurinko sitten paistaa taas koko ajan, kunnes juuri nyt, klo 20.45, menee vuoren taakse piiloon. Kuuden aikaan mittari näytti +24.8.

Autoilijat ja pyöräilijät
Jossain vaiheessa tuli kehuskeltua, että autoilijat ottavat tosi hyvin huomioon pyöräilijät, väistävät reilusti tai jäävät tarvittaessa perään odottelemaan ohituspaikkaa. Johan tänään asuntoauto pyyhkäisi lähes olkapäätä viistäen reipasta vauhtia ohi paikassa, jossa ketään ei tullut vastaan, tie oli leveä ja näkyvyyttä oli satoja metrejä. Paha sanoa, mutta se oli suomalainen...

Olin kerran Lofooteilla vastaavanlaisella reissulla kuin nyt täällä eli ajelin aika paljon pyörällä. Ihan samat kokemukset silloin. Kun sitten samalla reissulla ajelin pyörällä Suomen Lapissa, Levin ja Ylläksen tienoilla, kokemus Norjan jälkeen oli kauhea: autot ajoivat koko ajan toista sataa kilometriä tunnissa olkapäätä viistäen ohi. Mihin meillä suomalaisilla on aina niin kiire ja miksi ihmeessä sitä keskiviivaa ei voi ylittää, jos näkyvyyttä riittää?

Norjaan uskaltaisi hyvinkin lähteä pidemmälle pyöräretkelle, vaikka täällä teiden vähyyden takia olisi pakko ajaa myös vilkkaita pääteitä. Suomesta en olisi ihan varma.