Etusivu | Jungfraun alue | Top 5 | Polut | Kasvit | Linnut | Eläimet
 
   
Linnut

Jari Kleemola / tjeld.net

Näin kolmen viikon reissulla kaikkiaan nelisenkymmentä eri lintulajia. Moni lintu oli tuttu, Suomessakin esiintyvä, mutta muutamia Suomessa esiintymättömiäkin osui kohdalle. Ne kaikkein tavallisimmat linnut Alpeilla ovat pitkälti eri lintuja kuin tavallisimmat Suomessa.

Alppinaakka
Alppinaakka
Alppinaakka, Eigergletscher (2300m)
Alppinaakkaparvi
Parvi alppinaakkoja, Eigergletscher (2300m)
Yksi kaikkein tavallisimmista linnuista alppimaisemissa on alppinakka (Pyrrhocorax graculus), joka muistuttaa kovasti kotoista "tavallista" naakkaa. Erona on alppinaakan keltainen nokka ja punaiset jalat, kun kotoisella naakalla sekä nokka että jalat ovat harmaat. Alppinaakat ovat toisaalta todella taitavia lentäjiä, petolintuihin verrattivissa lentotaitonsa suhteen, toisaalta ne muistuttuvat kotoisia torinaakkoja, kun ne käyvät hakemassa makupaloja vuoristoravintoloiden terasseilta.

Ravintoloiden terassien ympäristössä saattaa nähdä kerralla vain yhden tai muutaman alppinaakan, mutta tyypillisesti ne liikkuvat suurissa parvissa. Ne osaavat taitavasti käyttää hyödyksi nousevia ilmavirtauksia petolintujen tavoin, liitävät pitkään ja näyttävät miellellään leikkivän tuulessa.

 

Muita varislintuja
Korppi
Korppi, Männlichen (2300m)
Pähkinähakki
Pähkinähakki, Busenalp (1900m)
Alppinaakan lisäksi alppimaisemissa elää muitakin varislintuja. Suomessakin melko yleinen korppi (Corvus corax) on aika tavallinen näky vuorten rinteiden yläpuolella. Hyvällä tuurilla korppia voi päästä katselemään ylhäältä päin kuten oheisessa kuvassa. Suomessa niin kovin tuttua varista (Corvus corone cornix) ei Sveitsistä löydä, sen sijaan siellä elää hyvin samalla tavalla käyttäytyvä ja elävä variksen sukulainen nokivaris (Corvus corone corone). Erona harmaatakkiseen kotoiseen varikseen nokivaris on kokonaan musta.

Myös varislintuihin kuuluvaa pähkinähakkia (Nucifraga caryocatactes) näkee ja kuulee varsin helposti alemmilla, metsäisillä rinteillä kulkiessa kunhan oppii tunnistamaan sen äänen. Äänestä tuli mieleen narisevan oven aukaisemisesta kuuluva ääni. Välillä oli hauska kuunnella, kun jopa neljä hakkia huuteli toisilleen mäntyjen latvoista. Alppien hakit ovat eri alalajia kuin Suomessa ajoittain nähtävät, Siperiasta vaeltavat hakit (N. c. macrorhynchos).

 

Varpuslintuja
Alppirautiainen
Alppirautiainen, Kleine Scheidegg (2200m)
Varpunen
Varpunen, Thun
Pienemmistä linnuista Alpeilla voi nähdä ja kuulla monia samoja lintulajeja kuin Suomessakin. Aika nopeasti silmiin tai korviin osuu ainakin varpunen, peippo, punarinta, tiltaltti, talitianen, tikli ja leppälintu. Moni näistä tutuista linnuista vaan elää kovin erilaisessa ympäristössä Alpeilla Suomeen verrattuna.

Alppien pikkulinnuista vähän harvinaisempi näky oli vuorivästäräkki (Montacilla cinerea), jonka onnistuin näkemään jo reissun ensimmäisenä päivänä vuoristojoen varressa junasta matkalla Interlakenista Lauterbrunneniin.

Suhteellisen tavallisia pikkulintuja ylempänä vuoristossa ovat alppirautianen (Prunella collaris) ja lumivarpunen (Montifringilla nivalis). Alppirautiainen on kotoisen rautiaisen alppiserkku, vaikka elääkin kovin erilaisessa ympäristössä. Lumivarpunen taas muistuttaa kovasti sekä ulkonäöltään, elinympäristöltään ja tavoiltaan kotoista pulmusta, mutta ei ole sille kovin läheistä sukua.

 

Joutsenia
Kyhmyjoutsen
Kyhmyjoutsen, Thun
Mustajoutsen
Mustajoutsen, Thun
Thunersee-järvellä elää paljon erilaisia vesilintuja. Thunin kaupungin keskustassa järvestä virtaavan joen varressa niitä pääsee katselemaan ehkä kaikkein helpoimmin. Aivan keskustassa elää mm. iso joukko kyhmyjoutsenia.

Kyhmyjoutsenta huomattavasti erikoisempi näky oli samassa paikassa yksikseen liikuskeleva musta joutsen. Ensimmäisenä tuli mieleen, olisiko se jonkinlainen kyhmyjoutsenen musta versio. Huomasin kuitenkin, että sillä oli paloautonpunainen nokka, joka oli muutenkin ihan erinäköinen kuin kyhmyjoutsenilla. Seuraavaksi tuli mieleen, että musta joutsen on tietysti mustajoutsen. Myöhemmin sitten selvisi, että mustajoutsen on ihan oikeasti olemassa ja musta Thunin joutsen todellakin oli mustajoutsen (Cygnus atratus). Selvisi, että mustajoutsen on kotoisin Australiasta, Euroopassa sitä on vain tarhattuna ja tarhasta karanneena, kuten tämä Thunin mustajoutsen todennäköisesti oli.

 

Sorsia
Punapäänarsku
Punapäänarsku, Thun
Isokoskelo
Isokoskelo, Thun
Thunersee-järvellä esiintyy lukuisia erilaisia sorsalintuja. Suomessakin tuttuja sorsia olivat tukkasotka, isokoskelo ja sinisorsa. Myös nokikanoja oli aika paljon, nokikana tosin kuuluu virallisesti rantakanoihin, vaikka kovasti sorsaa muistuttaakin.

Harvinaisempi sorsalintu, ainakin suomalaiselle, oli hauskannäköinen punapää, joka osoittautui punapäänarskuksi (Netta rufina). Ei niitä punapäänarskuja Sveitsissäkään mitenkään runsaasti ole, mutta Thunerseella niitä näkyi useita.

Senkin pääsin ensimmäistä kertaa näkemään Thunissa, miten kotoinen tukkasotka sukii uidessaan vatsahöyheniä. No, se kääntyy tietysti vedessä selälleen ja sukii.

 
 
 

 

Päivitetty: 19.03.2007