Massahiihdot

Saami på norsk Kello on 9.31 sunnuntaiaamuna Hetassa. Saami Ski Race -hiihtoa on hiihdetty 300 metriä. Makaan jäisellä baanalla ampumahiihdon makuuammunta-asennossa pää tulosuuntaan kohden ja toivon, että kukaan hirmuista vauhtia mutkaan tulevista hiihtäjistä ei tule päälle. Kun liian monta miestä tulee yhtä aikaa mutkaan, suurella todennäköisyydellä joku konttaa ja se kohtalo osui tällä kertaa omalle kohdalle. Sellainen oli ensimmäisen Saami Ski Racen alku minun osaltani, ei siis paras mahdollinen. Loppu 89,7 km olikin sitten yhtä juhlaa. Sunnuntaina 11.4.2010 hiihdettiin ensimmäisen kerran Saami Ski Race Enontekiön Hetasta Finnmarkin Kautokeinoon eli siis Suomesta Norjaan. Hiihdon järjestivät Hetan Hukat, Kautokeino IL sekä Enontekiön ja Kautokeinon kunnat. Järjestelyissä oli mukana myös Region Arctica. Päämatkana oli 90 km, mutta tarjolla oli myös 60 km pitkä matka Näkkälästä Kautokeinoon. Sarjoja oli sekä kilpa- että retkisarjat sekä vapaalle että perinteiselle. Hiihtoa mainostetaan maailman pohjoisimpana maratonhiihtokilpailuna, ja se näyttää pitävän myös paikkansa. Kun Norjan hiihtokalenteria katselee, Finnmarkissa hiihdetään vielä pohjoisempana useita massahiihtoja (turrenn), mutta niistä missään matka ei ole yli 42 km, jos sitä käytetään maratonkilpailun rajana. Venäjän Murmanskissa hiihdetään Murmansk Ski Marathon. Murmansk on kyllä pohjoisempana kuin Hetta, mutta etelämpänä kuin Kautokeino. Sää ei viimeisen parin viikon aikana Lapissa ollut ollut kovin hyvä ajatellen pitkää hiihtoa, kunnon yöpakkasia ei ollut ja päivällä oli ollut lämmintä. Oli siis suuri riski, että 90 km hiihdosta tulisi todella pitkä reissu vesikelissä. Jos tuuri voi joskus olla kohdallaan, nyt se todellakin oli, juuri sunnuntai 11.4. oli täydellinen hiihtoa ajatellen. Edellinen päivä oli selvästi huonompi, samoin seuraava. Lämpötila laski jo lauantai-iltana pakkaselle, ennen kello kahta yöllä jo -5 asteen alapuolelle ja oli aamulla -7. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja matkalla kohti Kautokeinoa oli pienoinen myötätuuli. Ja kun vielä aurinko meni pilveen puolenpäivän jälkeen, juuri kun lumi alkoi hiukan kostua, keli oli todella hyvä aina viimeiselle kilometrille saakka. Ja hirmunousun Kautokeinon urheilukentällä likaisessa loskalumessa kyllä selvisi ylös, kun tiesi, että kohta saa lopettaa hiihtämisen. Latuprofiili näytti etukäteen sellaiselta, että alkuun ylitetään yksi tunturi ja sen jälkeen maasto on varsin tasaista kunnes viimeinen vajaa kymppi on taas vaihtelevampaa. Todellisuus vastasi aika lailla profiilia. Aluksi noustiin noin 5 km matkalla reitin korkeimmalle kohdalle Paljasselällä 440 metriin, nousua oli noin 140 metriä. Seuraavat 5 km oli sitten vastaavasti laskuvoittoista Hormajärvelle. Ensimmäinen huoltopaikka oli jo Paljasselän laskun jälkeen reilun 5 km kohdalla. Hormajärveltä reitti kulki suomaastossa toiselle huoltopaikalle Näkkälän välituvalle ja edelleen Näkkäläjärvelle hyvin loivasti ylöspäin, 15 km matkalla nousua 35 metriä. Näkkälän huoltopaikka ja 60 km hiihdon lähtöpaikka oli lähellä Näkkälän kylää järven jäällä. Näkkälän ja Norjan rajan välillä hiihdettiin paljon järven jäällä. Neljäs huoltopaikka oli aivan rajalla, heti sen jälkeen hiihdettiin poroaidan portin läpi Norjan puolelle ilman sen suurempia juhlallisuuksia. Latupohja oli ollut varsin muhkurainen, paikoin pehmeä ja aika vaativa hiihdettävä koko alkumatkan. Heti rajan jälkeen alkoi aivan loistavassa kunnossa oleva luistelubaana ja sitä riittikin koko loppumatkalle. Suomen puolen latu oli ajettu aamulla, Norjan puoli illalla. Norjan puolella hiihdettiin paljon järvien jäillä ja niiden välillä loivasti kumpuilevassa tunturikoivikossa. Välillä oli todella pitkiä osuuksia järvenjäätä, yksi suurimmista ylitetyistä järvistä oli Suolojavri. Viimeisellä kymmenellä kilometrillä ennen Kautokeinoa maasto muuttui vähän mäkisemmäksi. Ensin noustiin pitkä, tai ainakin pitkältä siinä vaiheessa tuntuva, nousu ja sen jälkeen pitkä laskuosuus Kautokeinon ohi kulkevalle isolle joelle. Sitä hiihdettiin vastatuuleen jonkin matkaa ja viimeisellä kilometrillä oli pitkä ja jyrkkä nousu likaisessa ja sohjoisessa lumessa Kautokeinon urheiluhallin viereiselle urheilukentälle, jossa oli maali. GPS näytti matkan pituudeksi 89 km, joten aika tarkkaan 90 km matkan pituus oli. Oma hiihto Oma hiihto ei siis lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle, maratonhiihdossa kun ei kannata kovin usein eikä kovin pitkään kuluttaa aikaa makuuammunta-asennossa. Siinä mutkassa makaillessa aika paljon porukkaa tietysti ehti ohi. Eipä sitten muu auttanut, kun lähteä työntämään jonosta ohi tasatyöntöä pitkässä nousussa Paljasselälle. Siinä oli riskinsä, että siihen rykäisyyn olisi jossain vaiheessa katkennut, mutta toisaalta peli olisi jo menetetty kisamielessä alkuunsa, jos olisi tyytynyt hiihtelyyn letkassa. Sainkin loppunousussa kiinni letkan, jota veti naisten sarja tuleva voittaja. Siihen letkaan sitten jäin seuraavan 75 kilometrin ajaksi ja vedin sitä varmasti jopa 50 km, kun hiihto tuntui todella hyvältä alun ongelmista huolimatta. Vauhti oli Suomen puolen huonommalla latupohjalla aika tasaisesti noin 14 min per 5 km. Kun baana parani rajan jälkeen, vauhti nousi lähelle 12 min per 5 km ja oli kovimmillaan välillä 75-80 km 10.43 per 5 km, joka tarkoittaa 2.08 min/km. Tiesin kyllä, että letkassa peesaamalla pääsisi helpommalla, mutta jonkunhan on vedettävä ja kun hiihto oli helppoa, miksei sitä vetäisi. Vetopaikasta oli sekin etu, että jäisellä baanalla keskellä letkaa tullessa lähemmäs kolmenkympin vauhdissa ei paljon maisemia katsella, kärkipaikalla se on mahdollista. Ja saipa vielä itsensä ikuistettua Lapin Kansan isoon värikuvaan vetämässä letkaa Stuorgoahtejavri-järvellä. Kun sykkeen saa nostettua todella nopeilla pätkillä mogrenia hiihtämällä varsin korkealle ja lihakset tottuvat siihen liikkeeseen, jokainen pienikin ylämäki oli aika tuskainen loppumatkasta. Lihakset eivät taipuneet wassuun millään eli piti yrittää jotain kuokan tapaista. Aina luuli, että tähän se hiihtäminen loppui, loppumatka taaperretaan. Mutta kun taas pääsi hiihtämään mogrenia, sai vauhdin nostettua äkkiä kovaksi. Vastatuuliosuus oli pitkä ja tuskainen joen jäällä lähellä Kautokeinoa ja viimeinen kova nousu maaliin onnistui vain tiedostamalla, että kohta se hiihtäminen loppuu. Aina joskus osuu kohdalle päivä, jolloin suksi pelaa loistavasti ja tuntuu, että jaksaa lähes väsymättä hiihtää kuinka kovaa tahansa. Nyt tuli käytettyä paljon energiaa siihen, että veti letkaa ison osan matkasta, mutta jäipähän hiihdosta siinäkin mielessä tosi hyvä mieli. Vuoden 2010 Saami Ski Race oli ensimmäinen laatuaan, mutta siitä on tarkoitus tehdä jokakeväinen tapahtuma. Lähes 300 osanottajaa ensimmäiseen hiihtoon oli hieno juttu jatkon kannalta. Me, jotka olimme mukana ensimmäisessä hiihdossa, tulemme varmasti kehumaan tapahtumaa tulevan vuoden kuluessa aika monelle hiihdon ystävälle. Eihän sitä parempaa markkinointia olekaan kuin puskaradio. Saami Ski Race on jatkossa tarkoitus hiihtää vuorovuosina eri suuntaan eli vuonna 2011 lähtö tulee olemaan Kautokeinossa ja maali Hetassa. Arvio tapahtumasta Monenlaisia maratonhiihtoja on vuosien varrella tullut hiihdettyä. Saami Ski Race kuuluu niistä ehdottomasti kaikkein hienoimpiin. En pysty sanomaan, kumpi omassa luokittelussani on hienompi, Saami Ski Race vai Lillehammer Troll Ski Maraton, kumpikin hiihdoista on kuitenkin todella hienoja ja niihin osallistumista voi ehdottomasti suositella. Saami Ski Racen reitti kulkee koko matkan varsin avoimessa tunturi- tai tundramaastossa, tunturiylängöllä, on tunturikoivikkoa, avosuota ja erikokoisia järviä. Maisemat ovat siis varsin ainutlaatuisia siihen verrattuna mihin useimmat ovat tottuneet. Kun keli on sellainen kuin se oli 11.4.2010, ei juuri hienompaa hiihtopäivää voi olla. Toisin voisi olla, jos sataisi koko matkan vaakasuorassa räntää vasten naamaa. Eli se, mikä tekee Saami Ski Racesta ainutlaatuisen positiivisessa mielessä, voi tehdä siitä huonona päivänä ainutlaatuisen negatiivisessa mielessä. Kevättalvella oikein huonot kelit ovat kuitenkin aika harvinaisia, joten riski todella huonolle kelille ei liene kovin suuri. Latu Suomen puolella oli ajettu aamulla, Norjan puolella illalla. Se ei ehkä ollut ainoa syy siihen, että latu Norjan puolella oli huomattavasti paremmassa kunnossa, mutta näin kuitenkin tällä kertaa oli. Koko matkalla oli selkeät kilometritaulut 5 km välein, oli helppo painaa sykemittariin väliajat. GPS:n mukaan välit olivat kiitettävän tarkasti tasan 5 km, kylläkin pienin poikkeuksin. Ensimmäinen 5 km oli todellisuudessa 5,7 km. Seuraavat välit olivat täsmälleen 5 km aina 40 kilometriin saakka eli 40 km taulu oli 40,7 km kohdalla. 45 km kilometrin taulu oli jo 42,4 km kohdalla, jonka jälkeen välit olivat taas tarkalleen 5 km pitkiä. 90 km taulu oli jokiosuuden varressa ennen Kautokeinoa, sillä kohtaa oli todellisuudessa hiihdetty 87,4 km. Siitä oli matkaa maaliin 1,6 km eli kokonaismatka oli 89 km. On harvinaista massahiihdoissa, että kilometritaulut ovat näin kohdallaan, on mukava seurata 5 km väliaikoja, kun välit ovat oikeasti 5 km. Vielä kun pari kohtaa saadaan ensi vuodeksi korjattua, kilometrien merkkaus on täydellistä. Kun vauhti oli hyvän kelin takia todella kovaa, juoman saaminen huoltopaikoilla ei ollut ihan yksinkertaista. Suomen puolella homma kuitenkin toimi hyvin, mutta Norjan puolella oli vaikeuksia saada juomaa, jos ei tullut letkan keulassa, onneksi useimmiten olin keulassa. Jos toimitsijoiden kädessä olevat mukin loppuivat, lisää ei näyttänyt löytyvät pöydiltäkään eli ainakaan kahden mukillisen saaminen ei onnistunut. Tämäkin ongelma saadaan varmasti helposti korjattua, kun ensi vuonna osataan varautua siihen, että kärkipäässä hiihtäjät tulevat huoltopaikalle kovaa eivätkä ehdi pysähtyä. Järjestelyt maalissa Kautokeinossa toimivat hyvin, suihkuissa oli hyvin tilaa, oli urheiluhalli viettää aikaa paluukuljetusta odotellessa, hiihtäjille oli tarjolla porokeittoa, kahvia ja kakkua oli tarjolla edullisesti jos vain oli osannut varautua norjan kruunuilla. Suomen puolen huoltopaikoilla oli nimi, mutta niitä ei ollut merkattu maastossa. Norjan puolella taas paikoilla ei ollut nimiäkään. Olisi kiva, jos kaikilla huoltopaikoilla olisi nimet, ne olisi merkattu sekä karttaan että maastoon ja lisäksi huoltopaikan jälkeen olisi taulu, jossa olisi seuraavan paikan nimi ja matka sinne. Suomen puolella järviosuuksien alkaessa oli isot kyltit, jossa oli järven nimi, se oli ihan mukava juttu, ne ehti jopa kovassa vauhdissa lukea ja joku paikannimi jäi mieleenkin. Kokonaisuutena ensimmäinen Saami Ski Race oli erittäin onnistunut tapahtuma. Hyvin vähän tulee mieleen asioita, joita olisi hyvä saada tehtyä toisin ja aika vähän hyviä kehitysehdotuksiakaan tulee mieleen. Reittikartta: Näytä Saami Ski Race 2010 suuremmalla kartalla Osallistumiskerrat: 2010: 90 km (V) / 23. sija / aika 3.51 Keli ja voitelu: 2010 Aamulla -7, lähtöhetkellä -3, maalissa Kautokeinossa +4, karkea jääkeli, viimeinen 10 km kosteaa, loppunousu loskaa Luisto: Swix LF6 + HF8 + FC8 Kuvio: Skiroller Speedy SSR Järjestäjien kisasivut Saami Ski Race